Kalasatamanpuiston leikkipaikka

Kalasatamanpuiston leikkikenttä on valmistunut ja avattu yleisölle kaikessa hiljaisuudessa. Itse huomasin vasta viime viikonloppuna, että sellainen on siihen ilmestynyt.

Kalasatamanpuiston leikkikenttä Kalasatama
Kalasatamanpuiston leikkikenttä 2.10.2016

Leikkikentällä näyttäisi olevan ajanvietettä kaiken ikäisille. Kiipeilyteline, skeittailutelineitä, keinuja, käsilläroikkumisteline ja vaikka mitä. Osa alueesta on pehmeämpää ainesta ja osa on asfalttia. Muuten tasaisella alueella on muutamia pieniä mäkiä, joista laudoilla ja pyörillä voi ottaa vauhtia.

Taustalla näkyy kauppakeskus REDIn työmaa.

Kalasatamanpuiston leikkikenttä Kalasatama
Ei ollut tällaista minun lapsuudessani!

Arvatenkin puita tai pensaita on tulossa vielä noille kuvissa näkyville neliöpaikoille.

Kalasatamanpuiston leikkikenttä Kalasatama
Tervetuloa Kalasatamaan.

En tiedä koska Kalasatamanpuisto avataan, mutta sekin näyttää jo melko valmiilta. Todella lupaavalta näyttää (tämä alla näkyvä kuvakulma ei tee oikeutta). Harmi, ettei se ehtinyt avautua vielä kesällä.

Kalasatamanpuisto Kalasatama
Kalasatamanpuisto ja sen läpi kulkeva tie on vielä rakenteilla.

Täältä löytyy leikkipaikasta myös 29.6.2016 otettuja ilmakuvia: http://helsinginilmakuva.fi/talta-nayttaa-kalasataman-puiston-leikkipaikka/

2014 vuonna tehdystä puistosuunnitelmasta näkee, että nyt valmistuva puisto on vain pieni osa lopullista Kalasatamanpuistoa. Ja kun alustavien suunnitelmien ja lopullisien tuloksien vertaaminen on niin kivaa, niin lähelle zoomaamalla paljastuu myös, että suunnitelma näyttäisi hieman erilaiselta. Mielestäni hiekkalaatikkoa ei leikkikentällä ollut, vaan sen tilalla olisi nyt kiipeilyteline ja tuo skeittailukumpu olisi kiipeilytelineen tilalla.

Puistosuunnitelma löytyy pdf-versiona täältä.

kalasatamanpuisto puistosuunnitelma rakennusvirasto Kalasatama
Rakennusviraston Kalasatamanpuiston puistosuunnitelma

Leikkipaikasta löytyy myös googlaamalla tietoa. En ole varma pitikö tuo aikataulu paikkansa, mutta mielestäni ei ihan.

Kalasataman keskeisin puisto on Kalasatamanpuisto. Noin kahden ja puolen hehtaarin laajuinen, kiilamainen puisto ulottuu Redistä Sompasaarenaltaaseen. Puistosta tulee kaupunkimainen puisto, joka toimii myös erilaisten tapahtumien näyttämönä.

Kalasatamanpuisto toteutetaan vaiheittain siten, että ensimmäinen vaihe ajoittuu vuodelle 2016. Työ alkaa etelästä Parrulaiturin suunnasta. 1. vaiheeseen sisältyy väliaikainen leikkipaikka. Puiston rakentamista jatketaan pohjoiseen alueiden vapautuessa tilapäiskäytöstä alueen rakentuessa.

Rakennettavan leikkipaikan on oltava käyttöönotettavissa 30.6.2016 mennessä ja kaikkien töiden on oltava valmiina viimeistään 30.9.2016.

Lähde: hel.fi

Hmm… Väliaikainen leikkipaikka? Eikö se ole siis jäämässä siihen pysyvästi..?

2 Comments Lisää omasi

  1. Minkä firman tekemiä nuo puiston leikkivälineet, kiipeilytelineet, keinut yms. ovat? Ulkomailla näkee paljon suomalaisen Lappset – firman tuotteita. Toivottavasti Kalasatamassakin on suosittu suomalaista.

    Tykkää

    1. Joni Kantonen sanoo:

      Kiitos kommentista, Tuula. En ole tutkinut noita välineitä sen tarkemmin, mutta mielestäni ne ei näytä Lappset-firman tuotteilta. Niitä on kyllä käytetty tässä Kalasatamassa eräällä toisella leikkikentällä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s